Rakkauden Aika

Kello raksuttaa vasta aamuyötä, mutta kuten asiaan kuuluu, olen jo hereillä. Unettomuus on uupumuksen yksi inhottavimmista oireista. Halu ja mahdollisuus nukkumiseen olisi, mutta mieli päättää toisin. Kaikki mahdolliset kikat ja keinot lääkkeitä lukuunottamatta on testattu, viimeisimpänä ajatusleikki herätessä. Toistan mielessäni sanaa ”ja”, jolloin muille ajatuskeloille ei ole tilaa. Tämä toimi parina yönä mainiosti! Sain uudestaan nukahdettua ja heräsin kahdeksan tunnin yöunilta hymy huulilla. Tänään se ei enää lähtenyt, joten nousin ylös kirjoittamaan.

Kun kävin tällä viikolla lääkärillä, osui kohdalleni nuori lääkäri jonka kanssa olimme heti samalla aaltopituudella. Hän ei määrännyt minulle lääkkeitä, vaan kuunteli mitä puhuin ja määräsi lisää lepoa (sairaslomaa) ja metsäkävelyitä (kyllä, Suomessakin tämä on vihdoinkin todellisuutta, ihanaa!). Hän pyysi myös pohtimaan, mitkä ovat ne piirteet itsessäni jotka ajavat minut uupumukseen. Varmasti se, että lapsena sain hyväksynnän koulussa pärjäämisen kautta. Samalla halu miellyttää ja tulla huomatuksi oli kova. Oiva pohja perfektionismille. Yrittäjävanhemmat, jotka muistivat joka välissä kertoa miten tärkeää työ, ja sen hoitaminen hyvin on. ”Työ menee elämässä kaiken muun edelle” oli heidän viestinsä.  Tähän kun lisätään vielä herkkyys niin alkaa paketti olla kasassa.

Herkkyys mun tapauksessa tarkoittaa ilmapiirin tuntemista, aistimista, toisten tunteiden ja mielialojen jatkuvaa haistelua alitajuntaisesti. Jos esimerkiksi menen huoneeseen jossa on juuri riidelty, tulee mulle fyysisesti paha olo. Kurkkua kuristaa ja hengittäminen on vaikeaa. Aikuisena olen oppinut elämään tämän kanssa, mutta lapsena saatoin purskahtaa itkuun ilman mitään näkyvää syytä. Muistan elävästi päiväkodista tapauksen, jossa hyvä ystäväni itki lohduttomasti pahaa oloaan. Se sattui myös minuun niin paljon, että aloin itsekin itkemään. Tästä seurasi tietysti muiden lasten pilkka ja minulla syvä häpeän tunne. Aikuisilta en muista tilanteessa saaneeni tukea, vaan olimme siinä ystäväni kanssa kaksin itkuisina muiden lasten nauraessa ympärillä. Pienestä asti olen siis oppinut että herkkyys on heikkoutta, hävettävä asia. Pitää olla vahva.

Ja minähän olin. Kasvatin ympärilleni niin vahvan suojakuoren ettei sen läpi päässyt (näkyvästi) mikään. Herkkä ei saanut olla, aikuisen on pärjättävä ja se tarkoittaa kovuutta elämän kovassa koulussa. Vasta neljänkympin paikkeilla aloin ymmärtämään, että herkkyys onkin suotavaa, ja aloin opetella käyttämään sitä voimavarana. Nykyään ystäväni ja kollegani tietävät, että purskahdan helposti itkuun ja koen tunneilmapiirin hyvin vahvasti. Se on helpottavaa, sillä se antaa tavallaan luvan puhua asioista enemmän. Herkkyydestä on siis tullut häpeän sijaan supervoima josta olen kiitollinen. On ok kokea vahvasti, ja on ok myös sanoa ääneen, ettei ole voimia tehdä asioita. Joskus voi esimerkiksi päivään kasaantua muutama tilanne, joissa on läsnä negatiivisia tunteita ja ristiriitoja, piilotettua kiukkua tai ahdistusta. Nämä tilanteet syövät jaksamistani paljon. Nykyään minulla on onneksi kasvanut rohkeus sanoa tällöin illan menoille ”ei kiitos”. On ok olla omassa hiljaisuudessaan ja hoitaa itseä kovan päivän jälkeen. Ihmiset ympärillä ymmärtävät. Aina ei ole ollut näin mutta se johtunee siitä, että oman kasvun myötä olen karsinut ison määrän ihmisiä ympäriltäni. Jäljellä on tiivis lähipiiri joka elää valosta, rakkaudesta ja inhimillisyydestä. Elämäntapavalittajat ja negatiivisuuden kylväjät ovat löytäneet uusia (toivottavasti ei kovin herkkiä) ihmisiä ympärilleen.

Herkkyys on siis superlahja. Se toimii erinomaisena työkaluna ihmisten auttamisessa, sekä avaa ovia henkiseen kehitykseen. Kun haluaa olla paljon yksikseen palautuakseen päivän tunnemyräköistä, on helppo asettua meditaatioon, käsillä olevaan hetkeen. Ja juuri se on avain yhteyteen oman korkeimman minän kanssa. Läsnäolo, ajatusten tuominen tähän hetkeen. Tiesitkö, että tutkittu tieto kertoo meidän ihmisten olevan ajatuksissamme 80% ajasta menneessä tai tulevassa – murehtien asioita jotka tuskin koskaan tulevat tapahtumaan, tai ovat tapahtuneet jo emmekä voi niille enää mitään? Mitä ajanhukkaa!

Kello on viisi. Lokakuinen aamu on synkkä, luonto lepää valmistautuen talveen.

Toivon sulle päivään rakkautta ja valoa. Pyritään olemaan läsnä hetkessä ja muistetaan, että koskaan ei voi ulkonäön perusteella tietää millaista taakkaa toinen kantaa – ollaan ihmisiä ihmisille.

Love wins, always.