Tänään on kulunut jo 16 päivää siitä kun kirjauduin ulos Instagramista ja Facebookista. Kyse ei ollut mistään periaatteesta tai ihmiskokeesta sen kummemmin, halusin vain hetken rauhaa, pysäyttää mieleni oravanpyörän mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, jotta kuulisin jälleen oman sisäisen ääneni kirkkaammin.
Kirjauduin ulos tileistäni pari viikkoa sitten perjantaina, ja voin rehellisesti myöntää, että ensimmäinen viikonloppu oli melko haastava. Käsi hakeutui puhelimelle monta kertaa tunnissa vain huomatakseen, että ainut viihdyke oli Aamulehden nettisivut, jotka eivät valitettavasti päivity ihan samalla tahdilla kuin some feedini. Usein kun tartui puhelimeeni, en tietoisesti edes ajatellut asiaa, vaan havahduin tekemiseeni vasta kun puhelin oli jo kädessä. Pelottavaa. Addiktio tuntui olevan ihan kohtuu tasolla.
Muutaman päivän jälkeen tämä toiminta kuitenkin rauhoittui. Yllätyin vähän itsekin miten nopeasti! Mutta hyvä niin. En koe, että olisin jäänyt jostain paitsi tämän parin viikon aikana. Mietin olisiko jatkossakin mahdollista olla pois somesta ainakin puhelimella. Toki, tähän tulee ”mutta” nyt kun palaan töihin. Viestintää ja markkinointia kun tehdään tänä päivänä melko paljon some-kanavien kautta. Vaihtoehtona on tehdä töitä koneella puhelimen sijaan, mutta jotenkin varsinkin IG on todella kökkö käyttää koneella. Samalla kun naputan tätä, huomaan, että selitän itselleni, miksi some luurissani on hyvä juttu. En siis olekaan aivan niin irti koukusta kuin luulin!
Täytyypä vielä miettiä, miten tämän palapelin pelaisin niin, että saisin some-aikaa, mutta MYÖS omaa aikaa, sillä nämä kaksi viikkoa ovat olleet ihanaa aikaa itseni kanssa. Olen meditoinut paljon, opetellut lisää kanavoinnista, hoitanut itseäni reikillä, käynyt enemmän kävelyillä, lukenut…tehnyt ylipäätään asioita, jotka ovat aiemmin jääneet somen jalkoihin. Luonto on ollut lähempänä kaikkien aistien kautta. Ihmiset kaupungilla ovat olleet lähempänä kun olen ollut hetkessä, katsellut ja kuunnellut tarkemmin.
Haluan löytää tähän hommaan tasapainon. Pitäisikö sittenkin yrittää toimia somessa vain koneella, jättää se pois puhelimesta? Vaikea päätös. Taidan nyt ainakin kirjautua takaisin sisälle ja katsoa viestit sekä julkaista tämän blogin! Eihän kukaan edes tiedä, että olen takaisin blogimaailmassa! Kohta tietää – koska some.
Love wins, always.
PS. vastaus otsikon kysymykseen: Kannatti. Ehdottomasti.

Leave a comment