Tiesitkö, että me pyöritämme päässämme päivittäin 60-80 000 ajatusta? Se on aika paljon se. Huomaatko koskaan pysähtyväsi ajatustesi äärelle? Kiireen keskellä tuskin, on niin paljon tekemistä ja mieli tekee ison osan automaatiolla (on myös tutkittu, että 80% ajatuksistamme on tänään samoja kuin eilen). Hyvä onkin, että osa arjesta sujuu sen enempää ajattelematta. Olisi sekin raskasta jos jokainen asia pitäisi miettiä erikseen. Toki, silloin ei onnistuisi multitaskaus kun mieli keskittyisi yhteen asiaan kerrallaan. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan keskity siihen miten paljon ajattelemme, vaan mitä ajattelemme, ja mistä ne ajatukset tulee.
Isossa kuvassa saamme ajatuksia kahdesta suunnasta. Niitä nousee pintaan egosta (looginen mieli) sekä sydämestä / sielusta / omasta korkeimmasta. Ego ohjailee meitä arjen pyörittämisessä, järkeä ja loogisuutta vaativissa asioisssa. Itse kuulen sen äänen komentavana, matalana. Ääni on rauhallinen kun en ole stressaantunut, mutta johan ääni muuttuu, kun deadlinet paukkuu ja pitäisi olla enemmän, parempi, nopeampi – mieluummin jo eilen. Stressin noustessa myös komentava ääni nousee, samalla se alkaa sisältää vähättelyä ja syytöksiä. “Et taaskaan riitä”, “miten VOIT olla näin hidas”, “etkö sä osaa vieläkään EDES exceliä kunnolla pyöritellä”… Ei kovin mukavia ääniä päässä. Puhumattakaan äänistä, jotka saa vallan kun mennään masennuksen puolelle.
Samanaikaisesti ulkoinen minä näyttää että pärjään hyvin. Vähän on kiirettä mutta kyllä tää tästä! En usko, että olen yksin tämän asian kanssa. Koemme valtavia paineita, mutta näytämme ulospäin että jaksamme hyvin, koska meidät on opetettu pärjäämään!
Onneksi on vaihtoehto, johon olen itse herännyt vasta tässä keski-iässä. Voi myös myöntää että on väsynyt ja tarvitsee lepoa. On myös hedelmällistä kysyä itsesyytösten hetkellä: “kuka puhuu?” Kun aloin kyseenalaistaa omaa ajatteluani, huomasin että egoni on kuin chi hua hua joka räksyttää tanskandogille lasioven takana, mutta hiljenee, kun lasiovi avataan. Rohkeus räksyttämiseen loppuu kun ei saa huudella enää “puskista”. Koen, että tanskandoggi lasioven takana on rakkaus ja lasiovi siinä välissä on sydämeni ääni. Ego riehuu ja kiukkuaa niin kaun kuin itse kyseenalaistan “kuka puhuu” – jolloin sydämeni ääni saa mahdollisuuden astua esiin, avata lasioven, jonka takana on suurin kaikista – rakkaus. Tämä vertauskuva tuli itse asiassa mulle mieleen tässä kirjoittaessa, sillä olen parina päivänä putkeen saanut instagram feediini näitä chihu – tanskandoggi videoita. Katso vaikka itse, eikö tässä ole selvästi ego, oma korkein ja rakkaus? Luonto auttaa meitä ymmärtämään itseämme. Kiitos siitä. Mainittakoon vielä, että musta sekä chihut että tanskandogit ovat vallan ihania ja valloittavia persoonia, rakkaita kaikki.
Sydämen ääni, sieluni ääni kuulostaa mulle hyvin rauhalliselta, lempeältä, pehmeältä. Se ei koskaan huuda eikö korota ääntään, vaan lähinnä toteaa asioita rauhalliseen sävyyn. Sydämen ääni ei tule koskaan riitelemään egon kanssa, vaan odottaa vuoroaan. Se odottaa että minä hiljennän egon, laskeudun itseni äärelle ja kuuntelen. Kuten lihas vaatii harjoittelua kasvaakseen, sydämen äänen kuuleminen vaatii harjoittelua tullakseen osaksi arkea. On mielenkiintoista tiedostaa nämä kaksi eri ääntä, ja alkaa seuraamaan omaa sisintään, kuka puhuu milloinkin. Kun itse aloin tietoisesti kuuntelemaan sydämen ääntä, huomasin sen tulevan esiin kun tunsin rakkautta, iloa, tai muita värähtelyä nostattavia tunteita. Varsinkin kiitollisuuden tunteen vallatessa kehon, sydämen ääni kuiskii rakkauden sanoja, joita ääneen toistaessa saa jakaa toisillekin hyvää. Se on maailman paras tunne!
Kannattaa kokeilla “kuka puhuu”-harjoitusta, ja opetella pikku hiljaa erottamaan mistä ajatukset tulee. Kerron sulle seuraavassa kirjoituksessa hyvän esimerkin siitä, miten sydämen ääni johdattaa isoihinkin päätöksiin. Nyt laskeudun arkeen ja lähden imurointihommiin!
Lempeyttä päivääsi!
Love wins, always.
Rakkauden Aika 
Leave a comment