Kun olin 17-vuotias, kohtasin siihen astisen elämäni synkimmän päivän. Isäni kuoli yllättäen onnettomuudessa. Olin tuolloin kotona leipomassa nimipäiväkakkua, sillä elettiin nimipäivääni ja illalla oli tarkoitus kahvitella kakun kanssa. Kun äiti tuli kertomaan uutisen, kakku jäi tekemättä – elämä pysähtyi.
Tuon päivän jälkeen elin vielä kauan siinä tunteessa, että iskä on läsnä. Kun itkin syvää suruani sydämeni pirstaleista käsin, tuntui kuin joku olisi silittänyt päätäni, ollut siinä vieressä. Kun palasin takaisin pelikentille, tuntui kuin joku olisi tsempannut joka suorituksessa mukana, auttanut jaksamaan ja palaamaan pikku hiljaa arkeen. Aina iltaisin kun ovi kävi, ensimmäinen ajatus oli ”iskä tuli” – kunnes muistin tilanteen.
Vuodet vieri ja elämä jatkui. Olen koko aikuiselämäni ajan suurten päätösten edessä miettinyt ”mitäköhän iskä ois ollut tästä mieltä?” Välillä tuntui aivan kuin hän olisi vastannut päässäni jollain hauskalla kommentilla ja nauranut päälle. Sillä omalla tavallaan. Nuo hetket sai mut aina hymyilemään. En kuitenkaan ajatellut niistä sen enempää, ne oli hetkiä muiden hetkien joukossa.
Aloin ensimmäisen kerran miettiä meediolle menoa varmaan noin kymmenen vuotta sitten. Halusin kuulla iskästä, varmistaa, että kaikki on hyvin. Googlettelin silloin meedioita mutta ajatus kuivui kokoon. Noin kuukausi sitten asia tuotiin eteeni uudemman kerran – vähän yllättäen. Olen nimittäin harjoitellut kanavointia ja automaatiokirjoittamista jo pidemmän aikaa, ja netissä ”vahingossa” törmäsin Marjaana Kaakisen haastatteluun. Hän kertoi omia kokemuksiaan automaatiokirjottamisesta ja henkisestä polustaan, ja kertoi että myös kouluttaa automaattikirjoitusta. Niinpä otin yhteyttä ja sovimme koulutuksesta. Yllätyksekseni hän kertoi, että tähän pakettiin kuuluu myös meedioistunto. Tiesin tuossa hetkessä heti, että tämä on yläkerrassa järjestetty juttu, nyt on aika kypsä iskän kohtaamiseen.
Kurssi oli oikein hyvä, sain kirjoittaa paljon ja hyviä vinkkejä jatkoon. Kurssi oli myös jo kerran hautautuneen kirjaprojektin herättelyä, mutta se on aivan toisen blogin tarina se.
Lopulta koitti kurssin viimeinen kerta ja meedioistunto. Oli hämmentävää, miten hyvin iskän henki tuli läpi Marjaanan puheesta. Miten Marjaana kertoi iskällä olleen hyvä huumori, ja miten hän ei todellakaan uskonut mihinkään henkisiin asioihin. Hän uskoi aina, että elämä päättyy kuolemaan. Sen minäkin tiesin iskästä! Voi miten iloinen hän onkaan nyt, elämän jatkuessa valossa, kaikkien rakkaiden kanssa!
Marjaana myös vahvisti sen, että iskä on ollut kanssani noina hetkinä, kun olen hänet tuntenut. Jälleen kerran sain vahvistusta sille, että emme ole ikinä yksin! Meillä on paljon valon auttajia ympärillämme koko ajan vaikka fyysiset aistimme eivät sitä pysty järjellemme todistamaankaan. Tärkeää on myös muistaa, että sinua halutaan auttaa, mutta koska ihmisen oma tahto on vahvempi kuin mikään muu, emme saa apua ellemme PYYDÄ sitä! Tämän olen itsekin vasta viime vuosina ymmärtänyt. Ja ilokseni huomannut sen olevan totta. Saan apua aina kun sitä muistan pyytää. Helpottaa kummasti elämää. Ja kun apua saa, on myös tärkeää muistaa kiittää. Kiitollisuuden taajuus tuo lisää hyviä asioita elämääni.
Itku tuli meedioistunnossa viimeistään siinä kohtaa, kun Marjaana sanoi iskän todenneen että ”Inga on iskän tyttö. Ja tulee aina olemaan. Olen hänestä valtavan ylpeä ja rakastan paljon. Harmittaa etten sanonut sitä enemmän eläessä.” Niin, iskä oli perinteinen suomalainen mies. Rakkaudesta ei paljon puheltu, mutta kyllä mä tiesin. Tuntui valtavan hyvältä myös kuulla se.
Meedioistunnoista on ihmisillä paljon mielipiteitä. Toiset on puolesta ja toiset vastaan. Itse en ole asian suhteen mitenkään intohimoinen, mutta itse koen saaneeni vahvistusta sille, että iskä elää edelleen valossa ja siellä on kaikki hyvin. Lisäksi omat intuitiiviset tuntemukset saivat vahvistuksen, sekin oli kiva. Ja parasta oli kuulla, että iskä rakastaa ja on musta ylpeä. Tuon lauseen olisi pikku-Inga halunnut kuulla niin monta kertaa elämänsä aikana. Koskaan ei ole liian myöhäistä, kiitos.
Kaikkinensa, koen että ikävä muuttui kiitollisuudeksi, ja tieto siitä että iskä on apunani aina kun häntä tarvitsen, lämmittää sydäntä. Pitää vaan muistaa pyytää apua! Onko sulla kokemuksia meedioista, tai kokemuksia edesmenneen energian tuntemisesta arjessasi? Mieluusti kuulisin kaikista kokemuksista, kirjoita rohkeasti kommentteihin tai laita viestiä instagramiin!
Toivon sulle aurinkoa, valoa ja iloa kevääseen!
Love wins, always.
Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika
Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään sitten yhdessä voisinko olla jotenkin avuksi.
Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.
Rakkauden Aika 
Leave a comment