Rakkauden Aika

Muistan, miten 20-vuotiaana ajattelin neljäkymppisiä vanhoina, ja viisikymppisiä ihan ikäloppuina. Puhumattakaan eläkeikäisistä – elämä ohi. Nyt kun itsellä alkaa 50 lähestyä, olen useaan otteeseen herännyt siihen todellisuuteen, että tässä sitä ollaan, ”vanhana”.

Huomaan nykyään oman ikäni varsinkin kun menen tilanteisiin joissa nuorempana olin kuin kala vedessä, mutta jotka nyt tuntuvat kovin kaukaisilta. Itse asiassa sain idean tämän blogin aiheeseen eräästä tällaisesta hetkestä aikaisemmin tällä viikolla. Olimme menossa puolison kanssa ulos syömään, ja aikaa oli sen verran pöytävaraukseen, että päätimme poiketa matkalla tutussa pubissa. Samana iltana oli läheisessä jäähallissa SM-liigan peli, joten se osa kaupungin ravintoloista alkoi olla jo täynnä sinikeltaisia faneja syömässä ja juomassa ennen hallille menoa.

Nuorempana kävin paljon eri lajien pelejä katsomassa, ja usein kaveriporukalla kokoonnuttiin johonkin pubiin kuulumisia vaihtamaan ennen peliin siirtymistä. Nytkin useissa pöydissä oli iloisia kaveriporukoita jutustelemassa. Siinä istuskellessa, katselin ja aistin ympäristöäni, kuuntelin sivukorvalla juttuja läheisistä pöydistä. Yhdessä pöydässä oli parikymppisiä nuoria miehiä, keskustelu pyöri opiskeluissa, viikonlopun riennoissa ja tulevassa pelissä – energia oli kevyttä, innostunutta, odottavaa. Toisessa pöydässä oli jo selkeästi perheen perustaneita kolmekymppisiä miehiä. Keskustelu liikkui töissä, talon rakentamisen ja remppaamisen haasteissa ja osakkeissa. Energia oli selvästi raskaampaa, mutta jotenkin helpottunutta – ystävän kanssa jutustelulla oli selvästi vapauttava merkitys, vertaistuen tärkeys huokui näistä rauhallisista miehistä.

Ja sitten oli se viisikymppinen pariskunta joka istui hiljaa, katseli ympärilleen hitaasti juomiaan siemaillen. Mies katseli välillä puhelintaan, nainen nojaili käteensä ja tuijotti ikkunasta ulos. Välillä he vaihtoivat muutaman sanan rikkoen hiljaisuuden. Hiljaisuuden, joka ei ollut painostava, vaan josta näkyi vuosikymmenten yhteinen elämä. Hiljaisuus, joka henki viestiä ”olen tässä vierelläsi”.

Katselin tuota pariskuntaa kauan ja huokaisin. He ovat keski-ikäisiä, nuo kaikki aikaisemmat elämänvaiheet läpikäyneitä. Nuorena on kiire rakentaa elämä josta unelmoi, kun samalla ulkopuolelta asetetaan jos jonkin näköisiä paineita, pitäisi olla sitä, tätä ja tuota. Muistan omastakin nuoruudesta miten paljon piti saavuttaa ansaitakseen paikkansa, ollakseen tarpeeksi. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että suurin osa odotuksistani tuli omista uskomuksista, vanhempieni, opettajieni ja muun ympäristöni mulle opettamasta ”hyvästä elämästä”. Kun et tiedä muustakaan, suoritat sitä mihin muut sinua ohjaavat.

Jossain kohtaa omat arvot kuitenkin puskevat esiin, pakottavat miettimään mitä MINÄ haluan MINUN elämältäni. Usein tämä tapahtuu jonkin suuren elämän kriisin yhteydessä kuten avioero, läheisen kuolema tai vaikka irtisanominen. Itselläni kuohahti sisällä potkujen jälkeen kun tuntui että elämäni tärkein asia vietiin minulta pois. Oli aika selvittää kuka olen ilman tuota työtä, ilman sitä minkä ympärille oli identiteettini rakentanut. Alkoi aikuistuminen – löytömatka itseen.

Nyt kun 50 lähestyy, alkaa tuntua, että ihminen todellakin rauhoittuu vanhetessaan. Ei ainoastaan kehon liikkeiden hidastuessa, vaan myös mieli alkaa hyväksyä asioita helpommin. Itseltä vaatiminen ei ole enää niin kovaa, ja jos johonkin ei pysty, armollisuus itseä kohtaa on myös valtavan paljon suurempaa kuin kovimpina suorittamisen vuosina. Ymmärrys siitä, että minä riitän juuri tällaisena, alkaa olla läsnä jokapäiväisessä elämässä.

Myönnän, että tunsin tiettyä haikeutta, kun pubissa katselin nuoria kaveriporukoita pitämässä hauskaa keskenään, mutta samalla myös nautin tämän keski-iän aikakauden rauhallisuudesta, aikaisin nukkumaan menosta ja syvään hengittelystä. Kun ikää tulee, maailman ja menneisyytensä näkee selvemmin, ymmärtää miksi päätyi mihinkin valintaan aikoinaan. Ja ymmärtää myös sen, että me kaikki toimimme joka hetki niillä resursseilla ja ymmärryksellä mitä meillä on juuri sillä hetkellä käytettävissämme. JOKAINEN hölmöilee nuoruudessaan, on tärkeää antaa nuorelle itselleen anteeksi tötöilyt, kun nyt näkee ne eri valossa.

Elämä on nyt. Olet sitten minkä ikäinen tahansa, nauti joka hetkestä, elä rohkeasti ja aisti tämän maailman tarjoamat ihmeet ympärilläsi linnun laulusta läheisen lämpimään halaukseen. Ansaitset hyvää, ota se vastaan – kaiken ikäisenä.

Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään  yhdessä miten voisin juuri sinun tilanteessasi olla avuksi.

Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä – sillä mikään ei ole sattumaa.