Elämässä sattuu ja tapahtuu monenlaista, ja näin kesälläkin tuntuu että vaikka ollaan lomalla, koko ajan on jotain puuhaa, menoa ja itseaiheutettua kiirettä. On kaikkea, kunnes elämä pysäyttää.
Mulle kävi näin tämän viikon alussa kun rakas kissani Luna meni ja veti 20cm pätkän narun spaghetin lailla imutellen vatsaansa. Ja kun oksentaminen ei narua nostanut ylös, ainut vaihtoehto oli leikkaus. Oli tiistai-ilta ja kello lähempänä puoltayötä kuin kympin uutisia kun lähdimme päivystykseen. Tuossa kohtaa oli koko viikko jo kalenteroitu täyteen ohjelmaa. Mökkivieraita, lomareissua, äidin luona käyntejä…kaikenlaista.
Kun selvisi, että lähdetään leikkaamaan, kalenteri tyhjeni. Fokus siirtyi täysin Lunaan. Kun sitten viideltä aamulla oltiin takaisin kotona, jäin Lunan kopan viereen sitä tuijottelemaan, ja mietin miten mahtaa lääkkeiden anto onnistua. Muistelin miten koirien kanssa toimittiin, samalla tiedostaen, että kissa ei ehkä ole niin helposti huijattavissa…
Siinä pienen kissan vieressä maatessa iski valtava avuttomuuden tunne. En voinut mitenkään auttaa sitä voimaan paremmin vaikka kuinka halusin. Raukka kun nousi ylös ja yritti töttörö päässä, lääkehöyryissään navigoida omaa kotiaan siinä onnistumatta, sydämeni suli myötätunnosta ja rakkaudesta tuota pientä karvakasaa kohtaan. Pienet äänet herättivät jonkun alkukantaisen taistele tai pakene -refleksin ja Luna lähti täyteen juoksuun tietämättä yhtään mihin mennä, törmäillen tuolin jalkoihin ja oven karmeihin tötteröineen. Kun vihdoin sain sen pysähtymään ja rauhoittumaan, se romahti kaikkensa antaneena lattialle. Pieni oli selvästi hädissään, mutta silti, kun sitä lähestyi, jutteli rauhassa ja silitteli poskista, alkoi kehräys. Kuin huokaus – olen turvassa.
Menneet viisi päivää elämä on ollut pysähtyneenä. Fokus on ollut täysin lääkkeissä, ruokailuissa, veden juomisessa (eli miten saan sen juomaan ettei kuivu helteellä) ja siinä että Luna palautuisi leikkauksesta hyvin ja nopeasti. Töttörö otettiin päästä jo ekana päivänä ja tilalle puettiin kokopuku estämään haavan nuolemisen. Ei ideaali ratkaisu, mutta parempi kuin tuo kirottu töttörö.
Olen näiden päivien aikana antanut Lunalle Reiki-hoitoa, pyytänyt arkkienkeli Rafaelia auttamaan parantumisessa, pyytänyt kissojen auttajaoppaita ja muita parantavia valon käsiä olemaan Lunan tukena ja nopeuttamaan palautumista. Tiedän, että kaikesta tästä on ollut apua, sillä tänään ollaan pärjätty vain yhdellä särkylääkkeellä, ja haava on parantunut todella hyvin. Josko kohta päästäisiin tuosta kokopuvusta eroon – fingers crossed!
Katsotaan, tuoko alkava viikko tullessaan taas muutakin elämää. Kieltämättä, ihan hyvää teki itsellekin tämä täyspysähtyminen. Nyt on taas virtaa puuhata kesäjuttuja ja palata vähän omankin hyvinvoinnin ääreen.
Toivon sulle aurinkoa, iloa ja rakkautta alkavaan viikkoon, muista että olet rakas ja tärkeä!
Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika
Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään yhdessä miten voisin juuri sinun tilanteessasi olla avuksi.
Rakkauden Aika 
Leave a comment