Rakkauden Aika

Itsen kehittäminen kuulostaa suomeksi jotenkin tönköltä. Pidän enemmän englannin kielisestä termistä ‘self development’. Jotenkin development on mun ajatuksissa jotakin suurempaa, vähän kuin ‘construction development’ – rakennetaan jotain uutta ja hienoa! Kehittäminen on enemmänkin semmosta pikku hiljaa, vähän kerrallaan eteenpäin. Eli hidasta! Valitettavasti juuri sitä itsensä kehittäminen on. Olisin halunnut, että se on pikamatka, mutta totuus on toinen. Kerron sulle miksi.

Mulla itseni kehittäminen alkoi 2018. Takana oli kaksi uupumusta (toinen akuuttina päällä 2018, johtaen keskivaikeaan masennukseen potkujen myötä jotka olivat vasta tulossa 2019). Minut oli onneksi jo ohjattu psykologin puheille, joten tiesin, että jotain on muututtava. Itse asiassa paljon oli muututtava jotta mun elämänlaatu kääntyisi nousuun.

Paljon muuttuikin, mutta hitaaaaasti. Ensimmäinen vuosi meni pysähtymiseen. Olin pois työelämästä ja vietin päiväni keräten voimia, palautuen vuosikymmenten itseni laiminlyömisestä. Olin ollut täysin pelkojeni ohjaama, tehnyt koko ajan enemmän kuin olisin jaksanut, ohittanut kehoni varoitusmerkit, sanonut jokaisen työtehtävään ”mä hoidan” kun olisi pitänyt sanoa ”nyt ei pysty”. Kun kehoaan laiminlyö tarpeeksi kauan, myös palautuminen kestää kauan. Tätä en tiennyt ennen kuin oli liian myöhäistä.

Mikä mua sitten ajoi itseni ohittamiseen? Pelot. Ajatuksissani piti olla parempi, tehdä enemmän jotta kelpaa, jotta mua ei jätetä yksin, jotta ansaitsen paikkani. Häpeä, suremattomat surut ja syyllisyyden tunteet olivat asioita joita oli helppo paeta töihin. Kun oli kiire, ei tarvinnut kohdata noita varjoja itsessään. Ja kun ei ollut töitä, motto ”raskas työ vaatii raskaat huvit” piti paikkansa kohdallani. Niinä päivinä kun työ ei turruttanut tunteita, alkoholi oli ystävä ja hoiti homman.

Prosessi lähti liikkeelle siis hyväksymisestä ja anteeksiantamisesta. Ekan vuoden aikana itkin paljon. Itkin sen pikku Ingan puolesta jonka lapsuus ja nuoruus piti sisällään ilon lisäksi paljon purkamattomia tunnekuormia. Itkin isäni kuolemaa josta oli kulunut jo vuosikymmeniä mutta jota en ollut vielä käsitellyt. Itkin menetettyjä muistoja, kun valokuvat tärkeistä tilanteista vuosien varrelta näyttävät iloisen Ingan, mutta josta mulla ei ole mitään muistikuvia aivosumun takaa. Itkin myös ilosta, helpotuksesta, siitä että näen jälleen värejä maailmassa, että muistan mitä olen tekemässä, ja ihmisten nimet palautui mieleeni ihan uudella nopeudella. Paljon sitä oli ehtinyt vuosikymmenten aikana kerätä asioita sisäänsä, niiden purkamisella alkoi itseni kehittämisen prosessi.

Kun vuosi vaihtui ja masennuslääkitys saatiin purettua, oli aika palata työelämään. Vaihdoin alaa ja aloitin osa-aikaisena. Pelotti, putoanko taas samaan kuoppaan. Tällä kertaa mulla oli kuitenkin työkaluja väsymyksen tunnistamiseen ja vauhdin hidastamiseen. Ja työ jota tein, oli puhtaasti työ josta maksettiin palkkaa, ei muuta. Samaan aikaan kun palasin töihin, jatkoin itseni kehittämisen opiskelua NLPn ja LCF (life coach) opintojen avulla. Näissä pienissä tiiviissä opiskeluryhmissä oli turvallista sukeltaa lisää itseeni ja siihen mikä mua ohjaa. Sain koulutuksista ihania ystäviä, sekä valtavan työkalupakin sekä oman hyvinvointini, että toisten auttamiseen. Valtava tiedonhalu ihmismieleen, ajatteluun, tunteisiin sekä universumin haluun ja tapaan auttaa meitä ohjasi polkuani eteenpäin. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut miten tosiaan melkein kädestä pitäen mua vietiin näiden opiskeluiden pariin, ja vasta vuosia myöhemmin olen nähnyt miten todellakin kaikki on tullut kohdalleni juuri oikeaan aikaan.

Kolmantena vuonna aloin tehdä jälleen kokopäiväistä työtä, joka luonnollisesti vei aikaa ja jaksamista opiskeluilta. Halusin kuitenkin testata pystynkö siihen tämän kaiken itseni työstämisen jälkeen ilman että uupuminen on taas läsnä. Samalla otin vastaan asiakkaita valmennukseen ja Reiki-hoitoihin, vaikka tiesin että nekin vievät resursseja liian työnteon tapaan. Nopeasti huomasinkin että väsyin, ja sen sijaan että olisin puskenut – painoin jarrua! Jotain oli opittu! Ajoin pikku hiljaa alas valmennus- ja Reiki hoidot ja päätin palata niihin kun on taas resurssia jolla toimia ilman uupumisen riskiä.

Nyt kun päätöksestäni muuttaa suuntaa alkaa olla 8 vuotta aikaa, tuntuu siltä että olen löytänyt tasapainon. Ymmärrän, että työt on töitä, ei elämäni. Ja jos jotain jää tekemättä niin sitten jää. Minun vastuullani on kertoa pomolle jos töitä on liikaa ja hänen vastuulleen jää mulle sopivan työmäärän organisointi. Samoin kuin minä itse päätän kuinka paljon otan valmennus- ja Reiki asiakkaita. Haluan auttaa, mutta en oman hyvinvointini kustannuksella.

Tiedän, että kaikilla ei ole näin hyvin asiat töissä. On paljon työpaikkoja joihin ei palkata uusia lähteneiden tai eläköityvien tilalle, vaan työt jaetaan ja jäljelle jäävien selkänahasta revitään irti kaikki mitä lähtee. Tältä minustakin TUNTUI kun tein aivan liikaa töitä. Koskaan en selvittänyt mitä olisi tapahtunut jos olisin ollut sen aikaiselle pomolle rehellinen ja sanonut että työkuormaa on liikaa. En uskaltanut. Pelkäsin että saan potkut tai mut hylätään porukasta. Että on heikkoutta kun ei jaksa kaikkea. Pelkäsin niin paljon että hylkäsin itseni. Jos nyt olet tuossa samassa tilanteessa, rukoilen sinua, laita oma hyvinvointisi etusijalle. Ole pomollesi rehellinen. Terveytesi on arvokkaampaa kuin mikään työ!

Itsensä kehittäminen on siis todellakin ollut pikku hiljaa edennyt prosessi, jonka aikana olen oppinut paljon, ja voin kertoa että opin edelleen. Joka päivä. Joten jos olet päättänyt muuttaa elämäsi suunnan ja aloittaa itsesi kehittämisen prosessin, varaudu vuosien työhön. Matka on pitkä mutta antoisa, suosittelen ehdottomasti. Ja jos kaipaat matkallesi rinnalla kulkijaa, laita viestiä. Autan mieluusti, sillä olen jo kulkenut tuota polkua ja tiedän millaisia kapuloita rattaisiin mielesi heittää, jotta pysyisit kiltisti tutusssa ja turvallisessa (johon mieli aina hakeutuu vaikka tuttu olisi sinulle vahingollista).

Toivon sulle ihania auringon täyteisiä päiviä. Ja terveisiä metsästä! Pakkasin läppärin reppuun ja tulin tänne linnunlauluun kirjoittamaan. Koska mä voin, ja koska metsä tekee hyvää.

Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään  yhdessä miten voisin juuri sinun tilanteessasi olla avuksi.

Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.