Rakkauden Aika

Mitä tarkoittaa elää rakkaudesta käsin? Mitä on henkinen kasvu käytännössä? Miten elämä muuttuu kun alat ymmärtämään, että ajatuksista tulee asioita? Tavallista arkea henkisen kasvun oivalluksineen ja kompurointeineen avattuna blogin muodossa.

Mitä kertoisin itsestäni? Viralliselta koulutukseltani olen YTM, teen päivätyöni liikunnan hallinnoinnin parissa. Intohimojani ovat inhimillisyys, toisen auttaminen, uuden oppiminen. Olen myös Life Coach, NLP practitioner, Reiki-hoitaja….kuten huomaat, kaikki opinnot tähtäävät toisen auttamiseen, sen takia kirjoitan myös tätä päiväkirjaani. Jotta sinä saisit oivalluksia omaan elämääsi – kerrothan, jos näin käy! Sinä pystyt, sinä riität, ja olet rakas – tänäänkin.

Rauha

Istun mökillä sohvalla ja katselen ikkunasta keväistä lehtipuumetsää, joka heiluu tuulessa huminan kantautuessa aina sisälle saakka. Jaloissani pesee itseään kissa, joka nauttii olostaan mökillä, puolivuotias muru opettelee vielä, kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Tämä kissa tuli meille juuri kun sen kuuluikin. Se on tuonut mukanaan valtavasti iloa ja ehdotonta rakkautta.  Se on opettanut miten tärkeää on levätä kun väsyttää, ja sen hellyydenkaipuun vuoksi itselläni useampi some-hetki sohvalla on päättynyt kesken kissan kivutessa rinnan päälle silittelyä hakemaan – mikä on vain hyvä asia. Tottahan sitä mieluummin silittelee kehräävää kissaa kuin skrollaa somessa ilman mitään päämäärää. Sitä paitsi, kissa kehrää taajuudella, joka on tutkitusti ihmistä parantava.

Siinä. Kuvailin juuri yhden asian, joka on johdattanut minut tähän rauhan ja tyyneyden olotilaan. Yksinkertainen, arkinen asia. Lemmikki. Ja näinhän se menee, loppujen lopuksi oman hyvinvointinsa eteen tehtävät asiat ei tarvitse olla mitään massiivisia, vaan pieniä muutoksia arkeen. Kerron sinulle nyt mitä asioita omassa arjessani on muuttunut, jotka ovat osaltaan johdattaneet mut tähän rauhaisaan hyvinvoinnin tilaan.

Muutosten ei tarvitse olla suuria, mutta niihin pitää sitoutua jos haluaa elämäänsä jotain muuta kuin mitä siinä nyt on. Kaiken perustana on tieto siitä, että minä luon elämääni ihan koko ajan ajatuksillani, sanoillani, teoillani. Se, millaisessa arjessa elän nyt, on luotu jo aikoja sitten. Se mitä luon nyt, konkretisoituu vasta tulevaisuudessa. Eli katsotaan menneisyyteen, mitä aloin tehdä toisin.

  • PÄIVÄN ALOITUS

Lyhyt aamun meditaatio, päiväkirjan kirjoittaminen, tietoinen pysähtyminen ennen päivään lähtöä – mikä ikinä onkaan itselle sopiva pieni lähtölaukaus aamulle, on mielestäni avainasemassa. Otan päivän haltuun, kiitän kaikesta mitä elämässäni on, ja pyydän elämääni asioita joita haluan lisää. Jos päivällä on tulossa tärkeää tapaaminen, pyydän siihen apua. Jos edessä on tiukka keskustelu jonkun läheisen kanssa, pyydän siihen apua. Tiedostan, että en ole yksin vaan voin aina pyytää apua, KAIKKEEN! Joskus kun tätä opettelin, mieli tuli aina väliin kommentoimaan ”ei tommoseen voi apua pyytää, toi on liian vähäpätöinen asia, älä nyt tuommoisilla muita vaivaa”. Mieli on tässä väärässä. Mä pyydän apua enkeleiltä ja oppailta, hehän auttavat ihan missä vaan asiassa kun joku pyytää!! Apua on tarjolla ihan mihin vaan, pyydä rohkeasti hiljaa mielessäsi tai ääneen puhuen, ja katso mitä tapahtuu. Kun saat apua, muista myös kiittää siitä. Eli ota aamulla jo tuleva päivä haltuun tietoisesti. Ilman somea, ilman tv-uutisia. Ja tee tämä joka ikinen päivä. Myös viikonloppuisin. Pysähdy itsesi äärelle. Jos kotona on hässäkkää aamulla, voi alkaa herätä aikaisemmin niin että muu perhe vielä nukkuu, tai ota tämä aika itsellesi vaikka autossa ennen kuin menet töihin. Sä keksit kyllä oikean tavan toteuttaa tätä juuri sun arjessa.

  • AUTOMAATTIKIRJOITTAMINEN

Kävin syksyllä Sara Landonin ”you are a channel” -verkkokurssin automaattikirjoittamisesta. Se avasi silmiäni siihen, miten voimme kaikki saada rakkauden ja toivon viestejä mielemme ulkopuolelta, sielultamme. Jos niin vain haluamme. Ei tarvita erityislahjoja jotta voi vastaanottaa viestejä. Meillä kaikilla on se kyky. Olemme sen vaan unohtaneet. Jos haluat, säkin pystyt harjoittamaan tätä taitoa ja kirjoittamaan viestejä sielultasi, läheisten sieluilta, edesmenneiltä ja kaikilta valon auttajilta. Syvensin tätä oppia vielä suomalaisen asiantuntijan (Marjaana Kaakinen) oppilaana muutaman tunnin ajan oppiakseni lisää ja yhteys vahvistui. Edelleen otan tälle joka aamu tai ilta aikaa, vähän päivästä riippuen. Lyhyt meditaatio avaa kanavan, kysyn kysymykseni ja annan käteni kirjoittaa mitä on tullakseen. Tekstit ovat aina täynnä rakkautta, lempeyttä ja ohjausta. Aikaa tähän menee noin 15min.

  • ARJEN IHMEET

Se mihin keskityt – lisääntyy. Tätä mantraa olen hokenut jo useamman vuoden ajan. Olen tässä blogissa kertonut lukuisia esimerkkejä siitä, miten ”tilaan” arjessa asioita, esim. parkkipaikkoja. Yksi asia joita arjessani näkyy paljon on arjen ihmeet. Vahvistukset siitä että valon auttajat ovat koko ajan rinnallani. Näitä ovat muun muassa höyhenet maassa tai leijumassa ilmassa, perhoset, tai joskus pyydän tiettyä biisiä radiosta. Kuten esimerkiksi kerran kun mieli oli maassa ja masensi, pyysin enkeiltä apua biisin kautta. Ja kuinka ollakaan kun menin autoon ja radio pärähti päälle, sieltä alkoi soimaan Red Hot Chili Peppersin biisi jossa laulettiin ”Sometimes I feel like I don’t have a partner, sometimes I feel like my only friend is the city I live in, the city of angels. Lonely as I am, together we cry.” Mikä on se todennäköisyys, että juuri tämä biisi tupsahtaa radiosta kun olen vain minuutti sitten pyytänyt vahvistusta että enkelit on matkassani mukana? Itse en usko sattumiin ollenkaan. Asiat menevät elämässä juuri niin kuin kuuluukiin. Myös kaikki ne kivut, tuskat, ahdistukset kuuluu tähän polkuun. On helpompi hyväksyä ne ja elää läpi kuin taistella vastaan. Mutta se on jo toisen blogin aihe se!

  • ASENNEMUUTOS TYÖHÖN

Työ on ollut mulle aina elämän tärkein asia, ja myös rakas intohimotyö. Uupumusten jälkeen aloin työstää tätä addiktiota ajattelumalliani työtä kohtaan ja viime syksynä jokin napsahti. Kävin taas lähellä tuttua uupumusta, oireet olivat läsnä ja pelkäsin putoanko taas syvään päätyyn. Tällä kertaa pääsin kuitenkin nopeasti avun piiriin, ja selvisin lyhyellä sairaslomalla. Sen sijaan että olisin entisen kaavan mukaan syyllistänyt itseäni kun taas päästin itseni näin huonoon kuntoon, päätin että nyt riittää. Tästä lähtien työ on mulle työ, ei muuta. Elämässä on niiiiiiiiiiin paljon tärkeämpiäkin asioita! Tuon päätöksen jälkeen olen pyrkinyt pitämään ylityötunnit nollissa, ja sanonut useaan projektiin ei kiitos, jotta työmäärä pysyy balanssissa käytettäviin resursseihin. Tärkeintä tässä ehkä on se syvä muutos, että todella ajattelen tämän olevan täysin ok, ilman mitään syyllistymistä tai häpeää. Tämä asennemuutos on ollut varmasti yksi avaintekijä hyvinvointini paranemiseen.

  • IRTIPÄÄSTÄMINEN JA LUOTTAMUS

Tämä on ainakin itselleni ollut se vaikein rasti. Luottaminen siihen, että kaikki järjestyy ja kaikki menee juuri niin kuin kuuluukin. Kontrollista luopuminen. Tässä mennään niin suureen kokonaisuuteen että en lähde sitä tässä avaamaan sen enempää. Jos olet lukenut tätä blogia enemmänkin, olet varmasti huomannut miten paljon tätä asiaa olen pohtinut ja sen eteen töitä tehnyt. Ja ne työt jatkuu!

Tässä hetkessä elämä on rauhallista, rakkaudellista, valoisaa ja läsnäolevaa. Tähän on päästy tekemällä toistoja toistojen päälle ajattelussa, sekä myös arjen konkreettisissa asioissa. Muutos voi tapahtua vain jos jotain muutetaan! Jos toimit samalla tavalla muutosta odottaen tuhlaat aikaasi. Tästä hyvänä esimerkkinä toimikoon keskustelu, jonka kuulin tällä viikolla avantouintipaikan pukuhuoneessa. Olkoon keskustelijat vaikka Sanna ja Terttu.

Terttu: ”Mulla on siis taas ihan märät nämä tossut, kun nää ei vaan kuivu mun kylppärissä! Siä on niin kylmä!

Sanna: ”Aijaa, onpa kurjaa, miten se sillai?”

Terttu: ”No niin on! Kohta 20 vuotta oon oottanut että sille tehtäs jotain! Oon kyllä taloyhtiön hallitukseen laittanut viestin.”

Sanna: ”Ootko huoltomiestä tilannu kattomaan sitä?”

Terttu: ” No en oo viälä, tarttis nyt varmaan kun loma alkaa. Eihän sinne ketään voi päästää kun oon töissä, Rekku syä ne.”

Sanna: ”No joo, ehkä nyt 20 vuoden jälkeen ois aika tehdä asialle jotain.”

Toivon syvästi, että maailman jokainen Terttu tekisi muutoksia elämäänsä ennen kuin 20 vuotta ehtii valua sormien läpi. Sillä Terttu ansaitsee muutoksen parempaan.

Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai Instagramissa @rakkaudenaika

Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään yhdessä miten voisin juuri sinun tilanteessasi olla avuksi.

Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.

Posted in

Leave a comment